Tunnettuus on viestinnällä saavutettu kilpailuetu.

Olemme viestintätoimisto kunnianhimoisille organisaatioille, jotka haluavat tehdä tunnettuudesta liiketoiminnan menestystekijän.

Viimeisimmät työmme

112-päivän kampanjan kohderyhmänä olivat helmikuussa 2026 nuoret miehet. Kohderyhmä ei ole sattumaa, sillä tutkimusten ja viranomaisten havaintojen mukaan nuorilla miehillä on keskimäärin enemmän haasteita hätätilanteessa toimimisessa kuin muilla väestöryhmillä. Miten toteuttaa nuoria koskettava kampanja vakavasta aiheesta, jotta se tuntuisi aidolta?

Ympäristöstä ja erityisesti Itämeren tilasta uutisointi painottuu usein ongelmiin: rehevöitymiseen, leväkukintoihin, kuolleisiin pohjiin ja ilmastonmuutoksen uhkiin. Yksipuolinen kriisikuvasto on synnyttänyt toivottomuutta. Metsähallituksen Biodiversea LIFE IP -hankkeessa halusimme aloittaa keskustelun uudella tavalla. Mitä jos keskitymmekin positiiviseen?

Varialle toteutetun kampanjan tavoitteena oli kasvattaa ammattioppilaitoksen hakijamääriä yhteishaussa. Valjastimme nuorten suosimat sosiaalisen median kanavat ja Vantaan kaupunkiympäristön Variasta työelämän ammattilaiseksi -kampanjasanomalle.

Joka kolmas (31 %) suomalainen erektiohäiriöstä kärsivä mies ei ole hakenut apua tai hoitoa vaivaansa. Navamedic oli tuomassa Suomen markkinaan ensimmäisen reseptivapaan paikallishoitotuotteen, Eroxonin, erektiohäiriön hoitoon. Tavoitteenamme oli vauhdittaa Eroxonin myynnillistä menestystä ja luoda keskustelukulttuuriin muutos: miesten seksuaaliterveydestä täytyy voida puhua.

Ajankohtaista

Kasvatamme
tunnettuutta oikeissa kohderyhmissä.