Työnantajani viestintätoimisto Manifesto täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Pohtiessani tätä komeaa ikää, tulin siihen tulokseen, että viestintätoimiston ikävuodet eivät mene yksi yhteen ihmisen ikävuosien kanssa. Arvioisin, että viestintätoimiston 20 ikävuotta vastaa ihmisen iässä ainakin 50:tä.
Millaista oma elämäni oli parikymppisenä? Tuon ikäisenä karistin lapsuuden kodin pölyt kannoiltani ja muutin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Siirtymää oli edeltänyt vuosi Santahaminassa Puolustusvoimain hellässä huomassa. Kasvoinko tuona aikana pojasta mieheksi, kuten sanotaan? Enpä tainnut. Elämä oli vasta edessä ja aikuisuus tuntui vielä siintävän jossain kaukana edessäpäin.
Parikymppisenä ihminen on vielä raakile – ainakin itse olin. Millainen viestintätoimisto on parikymppisenä? Toisin kuin minä, työnantajani on kahden vuosikymmenen jälkeen kaikkea muuta kuin raakile. Toiminta on harkittua ja ammattitaitoista. Tekemistä ohjaa kokemuksen mukanaan tuoma varmuus ja realismi. Parikymppiseksi ehtinyt viestintätoimisto on jo alalla etabloitunut toimija.
Oma eloni parikymppisenä opiskelijana lienee ollut elämäni huolettominta aikaa. Kunhan vain sai kurssit suoritettua ja pidettyä opiskelijabudjetin aisoissa, olivat pääasiat kunnossa. Koulussa varsinainen oppisisällön omaksuminen oli toissijaista. Sosiaalisen elämän ja hauskanpidon maksimointi menivät usein edelle. Huominen ei varsinaisesti huolettanut – ja miksi olisikaan – sillä koko maailma oli vielä avoinna.
Ympyrä sulkeutuu, mutta ei pysähdy
Parikymppisenä ajattelin, että ihminen on nelikymppisenä aloilleen asettunut aikuinen, jollain tapaa valmis elämässään. Nyt lähemmäs nelikymppisenä olen huomannut, että on mahdoton määrittää sellaista ikää, jolloin ihminen tulisi valmiiksi. Elämä on ennemminkin oppimisen jatkumo. Myöskään viestintätoimisto ei ole koskaan valmis. Paikoilleen jääminen on jopa haitallista. Mukautuminen muuttuvan maailman mukana – ja etenkin kulkeminen tienraivaajana kehityksen kärjessä – vaatii luovuutta ja rohkeutta.
Omassa elämässäni ympyrä parikymppisestä tähän päivään on tavallaan sulkeutumassa, sillä aloitan syksyllä jälleen yliopisto-opinnot. Tosin vertauskuvallista tosiasiaa lukuun ottamatta suunnilleen mikään ei ole samoin kuin parikymppisenä. Opiskeluaikojen välissä olen ehtinyt muun muassa hankkia perheen, maksaa hyvän siivun asuntolainaa ja kartuttaa rutkasti työkokemusta. Huolettomuus on vaihtunut vastuuksi. Odotan silti kovasti tulevaa opiskeluaikaa, kuten parikymppisenäkin, mutta syy on eri: haluan omaksua opetussisältöjä ja kehittää omaa asiaosaamistani.
Koronakevät on määrittänyt monien yritysten elämää uudelleen. Parikymppinen Manifesto on ammattitaitonsa ansiosta selvinnyt poikkeusajan koettelemuksista olosuhteisiin nähden hienosti. Aika näyttää alkaako tästä kokonaan uusi aikakausi Manifeston elämässä. Omassa elämässäni muutos on varma. Jännittää, mutta odotan innolla!