Yritysmaailma alkoi puhua innolla mindfulnessista vajaat kymmenen vuotta sitten. Innostuin itsekin aiheesta. Kukapa ei haluaisi olla läsnä tässä hetkessä, iloita arjen pienistä asioista ja osata hengittää levollisesti. Juuri tällaistahan yritysmaailmakin kaipasi.
Nykyisin mindfulnessista puhuminen on hankalampaa. Tämänkaltaiset ilmiöt kun eltaantuvat nopeasti: Kuka jaksaa enää innostua. Juna meni jo.
En ole pariin vuoteen juurikaan puhunut m-aiheesta mutta kerron salaisuuden: mielenkiintoni sitä kohtaan ei ole juurikaan laimentunut. Suurimpana syynä tähän taitaa olla se, että mindfulnessin sisäistäminen on keski-ikäiselle, työssä käyvälle kolmen lapsen vanhemmalle hyvin vaikeaa, ja juuri siksi niin houkuttelevaa.
Olen haahuillut ja harhaillut vuosikausia metsässä kävellen ja juosten. Metsä on turvapaikkani. Vasta parin viime vuoden aikana olen kuitenkin saanut hetkellisiä oivalluksia siitä, mistä mindfulnessissa voisi olla kysymys. Yhtäkkiä olen oikeasti kokenut eläväni tässä hetkessä tarkkaillessani metsän pieniä yksityiskohtia, hokenut mielessäni, ettei metsää hienompaa veistospuistoa ole olemassakaan. Ihmeellisiä, yllättäviä onnentunteita hyvin pienistä asioista! Nautin myös päivä päivältä enemmän tavallisesta arjesta. (Moni tietysti toteaa, että kyseessä on normaali ikääntyminen, jonka tunnuspiirteitä on pikkuhiljaa voimistuva tylsyyden ihannointi.)
Mindfulnessista on helppo puhua, mutta sitä on vaikea saavuttaa. Toivon, ettei buumi työelämässä ja ylipäätään elämässä katoaisi vaan voimistuisi. Tarvitsemme pysähtymis- ja priorisointitaitoa pärjätäksemme töissä seitsemänkymppisiksi.
Suhtautuminen lomaan voi muuttua
Myös suhtautumiseni lomailuun on alkanut muuttua. Aiemmin olin jonkinasteinen lomasuorittaja, asetin itselleni tiettyjä päämääriä: lue ainakin nämä ja nämä kirjat, ratkaise elämän suunta ja tarkoitus ja kirjaa niitä ylös jne…
Purjehtiminen oman viisihenkisen perheeni sekä ystäväperheen kanssa on auttanut riisumaan turhat suorituspaineet lomanvietosta. Päivät menevät ruoanlaitossa, tiskatessa, kimallusta tuijotellessa, köysiä kiristellessä, fendareita kiinnittäessä, karttaa lukiessa, keskustellessa, sääennustuksia tarkkaillessa ja rantautuessa. Perusasiat vaativat veneillessä ja luonnonsaarissa retkeillessä niin paljon enemmän kuin normi kaupunkiarjessa, että muu suorittaminen jää vähemmälle.
Hyvä niin. Kun on palannut meriltä, olo on parhaimmillaan kuin puusta pudonneella: Mikä maa, mikä valuutta? Muisti palaa pätkittäin. Eikö tästä ole lomailussa juuri kysymys – totaalisesta irtautumisesta eikä aikuisten bucket listien suorittamisesta?
Kesälomalta töihin palattuaan jokainen pohtii mielessään, millainen syksy on edessä. Virkistyinkö tarpeeksi? Jaksanko? Miten voisin edistää ja pitää yllä hyvinvointiani?
Tässä pieni vinkki: Tuijottelutaitoa kannattaa pitää yllä myös töissä käydessä. Välillä kannattaa palata meren kimallukseen. Lisäksi parhaat ideat syntyvät usein liikkeessä. Pieni kävelyretki kesken työpäivän siis sallittakoon.
Ehkä teilläkin on käynyt töissä mindfulness-konsultti, joka on käskenyt tuijottaa tuulessa väpäjävää lehteä työhuoneen ikkunasta. Kuka tahansa osaa katsoa käskystä tiettyä kohdetta, mutta annapa mielesi levätä tuulessa keinahtelevan lehden liikkeessä. Aika vaikeaa.