fien

Mihin kaikkeen puu pystyy? Uusi puu -kilpailun 2021 finalistivideot nostivat esille puun uutta käyttöä

Uusi puu on yli 20 suomalaisen organisaation yhteisö, jonka tavoitteena on lisätä poliittisten päätöksentekijöiden ja vaikuttajien ymmärrystä puupohjaisesta biotaloudesta. Puupohjaisuus on monelle vieras käsite ja siitä kaivataan lisää tietoa. Hankkeen päärahoittaja on Suomen Metsäsäätiö.

Uusi puu -kilpailun 2021 tavoitteena oli nostaa esille uudenlaisia puupohjaisia ratkaisuja. Kilpailuun osallistui yhteensä 23 ehdotusta, joista kansanedustajista sekä talous- ja tutkimuselämän vaikuttajista koostunut tuomaristo valitsi finaaliin kuusi ratkaisua.

Finaaliin pääsivät Sulapacin esteettinen ja monikäyttöinen biomateriaali, Pyrollin & Kotkamillisin vastuulliset tarjoilupakkaukset Norwich City FC:lle, UPM Biomedicalsin haavasidos nanosellusta, KoivuBioTechin luonnollinen makeuttaja koivusta, Lumirin hiilinegatiivinen akustiikkapaneeli ja Papticin muovia korvaava, puupohjainen pakkausmateriaali.

Manifesto toteutti kunkin finalistin osalta esittelyvideon. Noin parin minuutin mittaisessa videossa tuotiin esille mistä kilpailuehdotuksessa on kyse, millaisia haasteita se ratkaisee sekä millainen on sen markkinapotentiaali ja laajempi yhteiskunnallinen merkitys.

Toimeksiantoon kuului videoiden käsikirjoittaminen, kuvausten ideointi ja toteuttaminen, projektinhallinta sekä videoiden editointi ja koostaminen Uusi puu 2021 -kilpailun finalistivideoiksi. Erityisenä haasteena oli visualisoida useissa tapauksissa melko abstraktia puun uudenlaista hyödyntämistä ymmärrettävällä ja mielenkiintoisella tavalla.

”Manifeston toteuttamat kilpailuvideot avustivat tuomaristoa ratkaisujen arvioinnissa ja avaavat jatkossa suurelle yleisölle uusien puupohjaisten materiaalien laajaa kirjoa. Yhteistyö Manifeston videotuotantotiimin kanssa sujui saumattomasti ja hankkeemme on erittäin tyytyväinen videoiden laadukkaaseen toteutukseen”, kertoo Virpi Korhonen, Uusi puu ry:n toiminnanjohtaja.

Uusi puu -kilpailun 2021 voitti UPM Biomedicalsin FibDex -haavasidos nanosellusta. Finalistivideot löytyvät täältä.

Lisätietoja:

Mikko Koistinen

Partneri

+358 40 565 5564