fien

Pelastakaa pojat – Manifesto mukana tukemassa Poikien Puhelinta

Poikien Puhelin on Suomen ainoa pojille ja alle 20-vuotiaille nuorille miehille suunnattu maksuton auttava puhelinpalvelu. Manifeston työn tavoitteena on ollut Väestöliiton Poikien Puhelimen markkinointiviestinnän kirkastaminen sekä varainhankinnassa tukeminen.

Nuoret miehet jakautuvat yhä enemmän pärjääjiin ja putoajiin. Ilman koulutus- ja työpaikkaa olevien nuorten määrä on kasvanut selvästi kymmenen vuoden aikana. Väestöliiton Poikien Puhelin on tehnyt pitkään merkittävää työtä poikien ja nuorten miesten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Maksuton palvelu helpottaa poikien oloa ja lisää tietämystä asioista, joihin nuori ei saa tukea muualta. Palveluun soittavat nuoret ovat esimerkiksi kohdanneet väkivaltaa, kiusaamista ja yksinäisyyttä.

Poikien Puhelimeen tulee puheluita runsaasti, mutta resurssipulan vuoksi kaikkiin soittoihin ei pystytä vastaamaan. Tästä johtuen Poikien Puhelin ei vastaanota puheluita myöskään heinäkuussa tai joulupyhinä.

Manifesto lähti innolla mukaan Poikien Puhelimen markkinointiviestinnän ja varainhankinnan kehittämiseen ja tukemiseen. Syrjäytymisvaarassa olevia nuoria on paljon, ja huoli pojista on todellinen. Erityisesti yritysten tukea tarvitaan, jotta Poikien Puhelin voisi tulevaisuudessa auttaa yhä useampia poikia.

Poikien puhelin tarvitsee tällä hetkellä kipeästi lahjoituksia. Erityisesti yritysyhteistyökumppaneiden tuki on toivottua, jotta palvelun toimintaa voidaan jatkaa, resursseja lisätä ja aukioloja laajentaa. Mikäli yrityksesi haluaa olla mukana tukemassa tärkeää työtä, ota yhteys Martina Wetzer-Karlssoniin (martina.wetzer-karlsson@vaestoliitto.fi). Voit tehdä myös lahjoituksen vaestoliitto.fi-sivulla.

Lisätietoja:

Mikko Koistinen

Partneri

+358 40 565 5564