ASIAKAS
Hätäkeskuslaitos
VUOSI
2026
TYÖN SISÄLTÖ
Digitaalinen viestintä
Kampanjat
Sisällöt
Sosiaalinen media
Videotuotanto
112 – Sinun elämäsi, sinun numerosi. Älä missaa sitä
112-päivän kampanjan kohderyhmänä olivat helmikuussa 2026 nuoret miehet. Kohderyhmä ei ole sattumaa, sillä tutkimusten ja viranomaisten havaintojen mukaan nuorilla miehillä on keskimäärin enemmän haasteita hätätilanteessa toimimisessa kuin muilla väestöryhmillä. Miten toteuttaa nuoria koskettava kampanja vakavasta aiheesta, jotta se tuntuisi aidolta?
Haaste
112-päivä on vuosittain 11. helmikuuta vietettävä, valtakunnallisesti merkittävin turvallisuustoimijoiden yhteinen kampanja. Sen tarkoituksena on opastaa hätänumeron oikeaoppista käyttöä, hätätilanteessa toimimista ja hätätilanteiden tunnistamista.
Viime vuosina on noussut esille ilmiö, jossa nuoret osallistuvat vaarallisiin some-haasteisiin. Lisäksi nuoret kuvaavat ja jakavat onnettomuuspaikoilta materiaalia sosiaalisessa mediassa sen sijaan, että hälyttäisivät paikalle apua. Toisen hätä muuttuu sisällöksi ja viihteeksi.
Kampanjaideamme tavoitteena oli havahduttaa nuoret pohtimaan omaa toimintaansa hätätilanteessa.
Tartuimme ajankohtaiseen aiheeseen ja kannustimme nuoret hälyttämään apua kuvaamisen sijaan. Vaikka apu on nuorilla käden ulottuvilla, puhelinta käytetään hädän hetkellä usein väärin.
Kampanjan tavoitteena oli tuoda 112-päivän viestit esiin nuorten miesten kohderyhmälle samaistuttavalla ja heidän arkeensa istuvalla tavalla. Toimme ohjeet oikeaoppiseen toimintaan näkyväksi nuorten maailmaan heidän suosimillaan kanavilla ja kielellään. Kampanjan keskeinen viesti oli, että kuvaamisen sijaan tärkeintä on hälyttää apua.
Valittu kampanjaslogan ”112 – sinun elämäsi, sinun numerosi. Älä missaa sitä” tuki tätä viestiä.
Toteutus
Vastasimme kampanjan suunnittelusta ja toteutuksesta kokonaisvaltaisesti aina konseptin ja visuaalisen ilmeen suunnittelusta sisällöntuotantoon, materiaaleihin ja maksetun somemainonnan toteutukseen.
Kampanjan ytimeksi tuotimme kolme 15 sekunnin videota, jotka käsikirjoitimme ja kuvasimme loppuvuodesta 2025. Videoissa nuoret miehet kohtaavat kolme erilaista tilannetta, joissa tulisi soittaa hätänumeroon: somehaaste, onnettomuus ja kiusaaminen.
Videoiden rinnalle tuotimme still-kuvamateriaalia sekä kuhunkin tilanteeseen ja kampanjakokonaisuuteen sopivat copytekstit. Maksettu neljän viikon somekampanja toteutettiin 19.1.–15.2.2026 ja kohdennettiin erikseen 13–17-vuotiaille sekä 18–24-vuotiaille nuorille.
Kanaviksi valittiin kohderyhmäanalyysin perusteella TikTok ja Snapchat, joissa sisältö ja mainonta suunniteltiin kanavien ominaispiirteet ja nuorten mediankäyttö huomioiden.
Tuotimme kampanjailmeen mukaisia materiaaleja myös Hätäkeskuslaitoksen yhteistyökumppaneiden orgaaniseen some- ja digiviestintään.
Lisäksi toteutimme oppilaitosten vapaaseen käyttöön 112-oppitunnin, jossa kaksi hätäkeskuspäivystäjää opasti hätänumeron oikeaan käyttöön kampanjan teemojen mukaisesti. Myös oppitunti rakennettiin osaksi samaa luovaa konseptia ja visuaalista kokonaisuutta, jolloin kampanjan viesti ulottui nuorten somekanavista suoraan oppilaitoksiin.

Tulokset
Kampanjan tulokset osoittavat, että vakavasta turvallisuusaiheesta voidaan puhua nuorille heidän omalla kielellään ja heidän omissa kanavissaan ilman, että viestin painoarvo kärsii. Nuorille miehille suunnattu lähestymistapa onnistui sekä tavoittamaan että aktivoimaan kohderyhmää.
Konsepti levisi laajasti maksetun mainonnan ulkopuolelle. Hätäkeskuslaitoksen yhteistyökumppaneille tuotetut materiaalit veivät viestiä edelleen heidän omiin kanaviinsa, ja 112-oppitunti toi teeman suoraan oppilaitoksiin. Lukuisat yhteistyökumppanit jakoivat Hätäkeskuslaitoksen sisältöjä, ja oppitunteja järjestettiin useissa kouluissa ympäri Suomen. 112-oppituntia katsottiin myös yli seitsemänsataa kertaa YouTubessa.
”Tulosten perusteella voin todeta, että mainosmateriaalit onnistuivat puhuttelemaan nuoria heille aidosti samaistuttavalla tavalla. Nuorten kieleen, samaistuttaviin näyttelijöihin ja arjen tilanteisiin nojaava sisältö oli uskottavaa ja tunteita herättävää.
Somemarkkinoinnissa hätätilanteiden kuvaaminen on haastavaa, mutta Manifesto onnistui tässä hienosti jo pelkän äänimaailman avulla. Kokonaisuus oli laadukas ja eheä. Hätäkeskuspäivystäjältä saatu kommentti kiteyttää tuntemukset: ”Tämä on oikeasti ensimmäinen somekampanja, jota jäin tuijottamaan suu auki. Laadukasta jälkeä ja ei mitään liikaa”.
112-päivää on vietetty Suomessa vuodesta 1998 lähtien. Tämä kyseinen nuorille miehille suunnattu kampanja on ollut tähän asti tuloksiltaan vaikuttavin. Onnistuimme hyvin kohderyhmän rajaamisessa ja kanavavalinnoissa”.
– Katri Kalliomäki, viestintäasiantuntija, Hätäkeskuslaitos
LISÄTIETOJA