Uteliaisuuden ja kiinnostuksen säilyttäminen sekä epävarmuuden sietäminen ovat asioita, joita neljännesvuosisata viestintätoimistoyrittäjänä ovat vaatineet. Tätä mieltä on Manifeston perustajajäsen Mikko Koistinen. ”Uskon luovuuden voimaan työelämässä, sillä se on inhimillinen voima, jota tekoäly ei voi korvata. Niin kauan kuin olemme innostuneita ja luovia, asiat ovat hyvin.”
Kun Mikko Koistinen perusti silloisten työkavereidensa Harri Kammosen ja Antti Etelämäen kanssa vuonna 2000 viestintätoimisto Manifeston, mediamaisema oli monin tavoin toisenlainen. Viestintätoimistot olivat pieniä ja niitä oli Suomessa vain kourallinen. Toimistotyyppien raja-aidat olivat selkeämmät ja kanavia oli vähemmän. Kukaan ei puhunut tekoälystä, sosiaalisesta mediasta tai koneoppimisesta. Ensimmäisiä hankintoja oli monitoimilaite, jolla faksattiin tiedotteita toimituksiin.
Muutokset heijastuvat viestintäalaan voimakkaasti.
”Kun perustimme Manifeston, maailma oli hyvin erilainen. Uskon kuitenkin, että seuraavan 25 vuoden aikana maailma muuttuu vielä paljon enemmän. Muutos tekee alasta mielenkiintoisen. Yrittäjyys on opettanut ongelmanratkaisukykyä – elämä on sarja ratkaistavia asioita”, Mikko kertoo.
Luovuuden merkitys korostuu, kun tekoäly ravistelee viestintäalaa.
”Ikääntymisen myötä jokainen ihminen urautuu väkisinkin ja alkaa tehdä asioita omalla tavallaan. Tietty lapsenmielisyyden säilyttäminen ja luovuus ovat menestyksen kannalta oleellisen tärkeitä – nelivuotiaan tapa tarkastella maailmaa”, hän lisää.
Historia vaihtui viestintään
Alun perin Mikosta piti tulla historianopettaja. Hän aloitti opintonsa Helsingin yliopistossa historia pääaineenaan. Opettajan sijaisuuksia tehdessään hän kuitenkin huomasi, ettei halunnut historianopettajaksi. Kahden vuoden jälkeen Mikko vaihtoi valtiotieteelliseen tiedekuntaan, jossa työmahdollisuudet viestinnässä näyttivät laaja-alaisemmilta ja kiinnostavammilta.
Heti ensimmäisinä päivinä hän tutustui samassa tutor-ryhmässä olevaan Harriin.
Kaverukset työskentelivät alkuun samassa työpaikassa Grey Eminencessa, jossa myös vuonna 2010 Manifestosta pois jättäytynyt Etelämäki työskenteli. Tänä aika syntyi nopeasti ajatus oman yrityksen perustamisesta.
Vuonna 2000 perustettu Manifesto Consulting Oy keskittyi aluksi yritysten sisäisten muutosten tutkimiseen ja konsultointiin viestinnän näkökulmasta. Yhtiö toteutti muun muassa Finnairille isoja muutoshankkeita. Pikkuhiljaa yhtiö alkoi laajentaa mediasuhteisiin ja muuhun viestintään.
”Kunnianhimoinen ideamme oli tuoda Suomeen kokonaan uudentyyppinen toimisto. Strategianamme oli keskittyä yritysten sisäisten muutoshankkeiden konsultointiin ja tutkimukseen vahvalla viestintänäkökulmalla. Idean saimme kansainvälisisistä esikuvista. Tämäntyyppinen toimisto puuttui tuolloin Suomesta.”
Lapset innostuivat yrittäjyydestä
Neljännesvuosisata yrittäjyyttä on näyttäytynyt jälkikasvun silmissä hyvänä elämänvalintana. Todisteena tästä on, että perheen kolmesta lapsesta kaksi on kiinnostunut kulkemaan isänsä jalanjäljissä yrittäjäksi.
”Olen iloinen siitä, että yrittäminen on näyttäytynyt lähipiirilleni kannustettavana ratkaisuna. Tiedän myös yrittäjiä, joiden lapset eivät ikimaailmassa haluaisi yrittäjiksi”, hän kertoo.
Kun nukkuu hyvin, jaksaa uppoutua asioihin
Urheilu ja liikkuminen tuovat Mikon elämään tasapainon, tyynemmän mielen ja yöunen. Vaimo Jasmin työskenteli aikoinaan myös viestintäalalla, mutta on toiminut jo pitkään joogaopettajana – yrittäjä siis hänkin.
Koko perhe on harrastanut aktiivisesti joogaa ja aikoinaan kului kymmenkunta kesää Houtskärissä joogaleirillä. Nykyisin mielenrauhan antajina toimivat muiden muassa uiminen, hiihtäminen, sienestäminen ja crosstraining.
”Hyvät yöunet ja kunnosta huolehtiminen ovat avainasioita. Ala on jatkuvassa muutoksessa ja koko ajan joutuu opiskelemaan uutta. Itsestä pitää huolehtia, jotta jaksaa uppoutua uusiin asioihin.”
Kirjoittaja: Jonna Vuokola
