fien

Viestintäharjoittelijana Manifestossa

Olen Iiris Maijo ja aloitin harjoittelijana Manifestossa tammikuussa. Opiskelen liiketaloutta Turun ammattikorkeakoulussa ja olen opinnoissani erikoistunut markkinointiin. Valmistun joulukuussa 2020.

Minua kiinnostavat ennen kaikkea digitaalinen markkinointi sekä kuluttajamarkkinointi. Olen laajentanut osaamistani opiskelemalla myös markkinatutkimuksen tekoa sekä viestintää, sillä viestintä ja markkinointi linkittyyvät vahvasti toisiinsa tänä päivänä.

Ennen Manifestoa työskentelin koulun ohella ravintola-alalla neljä vuotta. Harjoittelupaikka Manifestolla on siis minulle ensimmäinen työpaikka markkinoinnin alalla. Olen siksi hyvin innoissani päästessäni vihdoin koulutustani vastaavaan työhön. Teoriapainotteisen koulun ohella on innostavaa päästä vihdoin tekemään viestintää ja markkinointia käytännössä!

Toivon ja odotan, että seuraavan kuuden kuukauden aikana pääsen tekemään kaikenlaisia markkinoinnin ja viestinnän tehtäviä, jotta osaamiseni kasvaa. Koska kaikki on minulle uutta, haluan oppia asioita monipuolisesti, mutta syvällisesti, jotta voin hyödyntää oppimaani myös tulevaisuudessa. Harjoittelun alku on ainakin ollut lupaava: olen päässyt mukaan moniin projekteihin, jossa minua opastavat ystävälliset ja kannustavat monen alan ammattilaiset. Olen hyvin iloinen, että olen päässyt Manifeston tiimiin!

Kirjoittaja:

Iiris Maijo

Viestintäkonsultti

+358 40 034 5877