fien

Soni Koli aloitti harjoittelijana Manifestossa

Olen Soni Koli, ja aloitin harjoitteluni Manifestolla maaliskuussa. Opiskelen Helsingin yliopistolla kolmatta vuotta viestintää. Aiempaa työkokemusta minulla on esimerkiksi myyjän tehtävistä, ja olen myös suorittanut harjoittelun tutkimushankkeeseen liittyvän viestinnän parissa.

Mielenkiintoani viestinnän alaa kohtaan ohjaa esimerkiksi kiinnostus siihen, kuinka viestinnän keinoin voidaan konkretisoida erilaisia merkityksiä ja vaikuttaa. Pidän myös suunnittelusta ja ideoinnista, ja innostunkin nähdessäni ideoiden konkretisoituvan käytännössä. Opiskelemaan pyrkiessäni katsoinkin näiden toteutuvan viestinnän alalla, ja viestinnän tarjoavan mielenkiintoiset uranäkymät ollessaan alana monipuolinen. Tällä hetkellä minua erityisesti kiinnostavia viestinnän teemoja ovat markkinointiviestinnän eri osa-alueet, kriisiviestintä sekä vastuullisuusviestintä.

Hain harjoittelijaksi Manifestolle, koska halusin laajentaa käytännön osaamistani viestijänä. Manifestossa minua vetikin puolensa fiilis, joka yrityksestä esimerkiksi nettisivujen kautta välittyi. Myös Manifestosta välittyvä asiantuntijuus ja yrityksen tarjoamat monipuoliset viestintäpalvelut herättivät kiinnostukseni, joten päätinkin laittaa hakemuksen vetämään – vaikka olenkin vasta harjoitteluni alkumetreillä, voin kuitenkin jo nyt ilokseni todeta päätöksen olleen oikea.

Tulevilta kuukausilta Manifestolla odotan uuden oppimista, konkreettista tekemistä sekä näiden kautta rakentuvien työkalujen liittämistä viestinnän osaamisen työkalupakkiini. Uskonkin Manifeston tarjoavan näiden näkökulmasta erinomaisen paikan harjoittelulle.

Lisätietoja: