Musiikinkuuntelu auttaa keskittymään avokonttorissa ja kuulokkeet päässä ajatukset pysyvät kasassa. Omissa luureissani, joista on muodostunut töissä jo tavaramerkkini, raikaa lähes aina raskaampi poljento. Tuplabasarin tykittäessä naputtaa tietokonettakin vauhdikkaammin. Alavireinen särökitara ja örinälaulu sulkevat pois ympäristön melskeen – eikä helposti unohdu kuuntelemaan biisien sanoja.
Manifeston virallisena hevimiehenä minua pyydettiin antamaan musiikkivinkki työpäivään. Tässä on Pohjoismaisen yhteistyön hengessä kolme tutustumisen arvoista levykokonaisuutta:
Ruotsi
Entombed: Left Hand Path (1990)
Yhdeksänkymmentälukulaisessa Ruotsissa syntyi paljon laadukasta metallimusiikkia. Liekö syynä ollut vastareaktio kansankodin yliturvalliseen sosiaalidemokraattiseen ilmapiiriin? Entombed on Ruotsin – ja erityisesti Tukholman – death metal -skenen uraauurtavia yhtyeitä. Bändi on keksinyt ruotsidettikselle ominaisen särökitarasoundin. Left Hand Path -debyyttilevy viitoitti tietä länsinaapurin myöhemmin käsitteeksi muodostuneelle dettisskenelle. Soundissa on kieroutunutta groovea ja alavireisten kitaroiden murina tunkeutuu selkäytimeen sakka. Jos lätty uppoaa, kannattaa ottaa haltuun myös Dismemberin, Graven ja Bloodbathin tuotanto. Myös tuntemattomammilta nimiltä löytyy kelpo runttausta, kuten Entrails ja Gods Forsaken pari mainitakseni.
Norja
Satyricon: Nemesis Divina (1996)
Siinä, missä Ruotsi on jättänyt lähtemättömän jäljen death metal -musiikkiin, on norjalainen black metal lähes synomyymi koko genrelle. Bläkkiksen kultaiset vuodet sijoittuvat 90-luvulle, jolloin on levytetty moni genreklassikko. Noihin aikoihin useat alan muusikot keräsivät myös kyseenalaista mainetta. Aikansa merkkiteoksia ovat esimerkiksi seuraavat klassikot: Emperorin In the nightside eclipse (1994), Immortalin Battles in the north (1995), Darkthronen Transylvanian hunger (1994) ja luonnollisesti Mayhemin De Mysteriis dom Sathanas (1994), josta riittäisi ammennettavaa kokonaisen kirjan tarpeisiin. Myös Satyriconin Nemesis Divina kuuluu ehdottomasti tähän kategoriaan. Albumin kappaleet ovat bläkkismittapuulla helposti lähestyttäviä ja polveilevat sävellykset aukeavat edelleen kuuntelukertojen lisääntyessä.
Suomi
Stone: No anesthesia (1989)
Lordin euroviisuvoitto vuonna 2006 oli luultavasti merkittävin yksittäinen PR-teko Suomen imagolle metallimaana. Kuvaa ovat vahvistaneet täältä ponnistaneet maailmanluokan metallibändit, kuten Nightwish ja Children of Bodom. Tokihan Hanoi Rocks niitti hard rock -piireissä kulttimainetta jo kasarin alussa.
Musiikkisuositus Suomen osalta tähän listaan tuotti eniten päänvaivaa. Mitä vinkata, sillä jokainenhan on kuitenkin childrenofbodominsa ja mokomansa kuunnellut – yhtään noita bändejä väheksymättä, päinvastoin? Koska muistakin maista on valittu uraauurtavia teoksia, myös Suomen osalta valinta osuu bändiin, jonka vaikutus koko suomimetalliin on lähtemätön. Kultaisten 80- ja 90-lukujen taitteessa operoineen Stonen muutaman vuoden mittainen aktiiviura ehti synnyttää teoksia, joille koko suomalaiskansalliseksi tavaramerkiksi nostettu metalliskene on velkaa. Lisäksi jopa Metallican on huhuttu ottaneen yhtyeeltä vaikutteita 80-luvulla Suomessa keikkaillessaan. Stonella oli ainekset maailmanlaajuiseen läpilyöntiin itselläänkin, mutta yritys kilpistyi ammattimaisten taustavaikuttajien kertakaikkiseen puuttumiseen.
Yhtyeen koko diskografia ansaitsee vahvan kuuntelusuosituksen. Tähän valitsin vuonna 1989 ilmestyneen No Anesthesia -klassikkoalbumin. Finlandia-introsta starttaava progressiivissävytteinen thrash-poljento vakuuttaa kuuntelijan lopputahteihin asti. Yhtyeen musiikillinen virtuositeetti lumoaa kuuntelijana ja Janne Joutsenniemen omintakeinen tulkinta muistuttaa rosoisuudessaan yhtyeen suomalais-keravalaisista juurista.
Hauskaa työpäivää kaikille näiden tahdissa!