fien

Näin varmistamme Manifestossa palvelun jatkuvuuden koronaviruksen aikana

Koronaviruksen vuoksi joudumme kaikki toimimaan ja työskentelemään toistaiseksi normaalista poikkeavilla tavoilla. On tärkeää, että pyrimme kaikin keinoin estämään viruksen leviämisen laajemmalle ja suojelemaan yhteiskuntaa ja ihmisiä, varsinkin niitä, joihin viruksella voi olla peruuttamaton vaikutus.

Manifesto on varautunut seuraavalla tavalla koronaviruksen vaikutuksiin toiminnassaan ja asiakastyössään:

  • Pidämme huolta hygieniasta. Olemme muistuttaneet henkilöstöä hyvästä käsi- sekä aivastus- ja yskimishygieniasta. Olemme myös tehostaneet toimistomme siivousrutiineja ja tartunnalle otollisten pintojen, kuten pöytien ja ovenkahvojen, erityistä puhtaanapitoa.
  • Suosimme etätyötä. Olemme suositelleet manifestolaisille etätyötä estääksemme koronaviruksen leviämistä ja tarttumista. Viestintäkonsulttimme tekevät normaalioloissakin paljon työtä kotoa käsin, joten etätyöskentely hoituu joustavasti ja asiakaspalvelumme jatkuu katkeamattomana. Myös lieviä flunssan oireita saaneita manifestolaista kehotetaan jäämään etäkonttorille.
  • Tapaamme digitaalisesti. Järjestämme asiakaspalaverit toistaiseksi digitaalisesti etäyhteyksien välityksellä, ellei niiden järjestämiselle kasvokkain ole perusteltuja syitä. Digitaaliset palaverit ovat jo muutenkin olleet yleinen käytäntö useimpien asiakkaidemme kohdalla.
  • Emme matkusta. Ulkoministeriön suositusten mukaisesti emme toistaiseksi tee työmatkoja ulkomaille. Myös matkustamista kotimaan sisällä ei toistaiseksi suosita, vaan palaverit järjestetään pääsääntöisesti digitaalisesti.
  • Tartunnan tapahtuessa. Tartunnan tapahtuessa toimimme Manifestossa viranomaisten suositusten mukaan asettaen kaikki työntekijämme omaehtoiseen kotikaranteeniin 14 päivän ajaksi. Ilmoitamme viranomaisten ohjeiden mukaan tartunnasta heti niille asiakkaille, joilla on ollut kontakti Manifestoon. Viestimme myös viipymättä mahdollisista tiimimuutoksista sairastumisesta johtuen. Laatuperiaatteidemme mukaisesti Manifeston asiakastiimeissä on aina useampi konsultti, joten työtehtävät siirtyvät joustavasti tiimin sisällä. Mikäli koko tiimi sairastuisi samaan aikaan, jaamme työtehtäviä eri tiimien välillä.

Seuraamme jatkuvasti tilanteen kehittymistä sekä viranomaisten suosituksia ja toimimme niiden mukaisesti. Koronavirus aiheuttaa meille kaikille poikkeuksellisen tilanteen, mutta Manifesto toimii ja palvelee asiakkaitaan normaalisti huomioiden yllä mainitut linjaukset.

Viestinnällä on elintärkeä rooli kriiseissä ja poikkeustilanteissa. Viestintää pitää olla riittävästi ja sen pitää huomioida sekä faktat että tunteet. Ihmisillä pitää olla tarpeeksi oikeaa tietoa kriisistä, mutta heillä pitää olla myös tunne siitä, että heidän huolensa ja tunteensa huomioidaan ja niitä tuetaan. Viestimme koronakriisin aikana entistä enemmän sekä manifestolaisten kesken että asiakkaidemme kanssa pitääksemme pyörät pyörimässä, mutta myös pitääksemme yllä hyvää henkeä.

Presidentti Sauli Niinistön sanoja Ylen haastattelusta lainaten: ”Otetaan vähemmän fyysistä läheisyyttä, mutta otetaan myöskin henkistä läheisyyttä!

Lisätietoja:

Harri Kammonen

Partneri, toimitusjohtaja

+358 40 500 1120