fien

Manifeston Poliittisten laulujen iltaa vietetään SuomiAreenalla 17.7.2019

Manifeston ja Musiikkituottajien yhdessä järjestämää Poliittisten laulujen iltaa vietetään jälleen SuomiAreenalla keskiviikkona 17.7. SuomiAreena-viikon kuumin ilta on jo kahdeksan kesän ajan kerännyt tuvan täyteen, ja se tarjoaakin loistavan mahdollisuuden laulaa mukana, tavata tuttuja ja verkostoitua huippuartistien esiintyessä.

Tämän kesän artistivieraana on – ei enempää eikä vähempää kuin Erin, joka muuten esiintyy tänä kesänä hyvin harvakseen. Lauluillassa on siis erinomainen tilaisuus katsastaa eturivin artistimme keikkakunto. Illan päättää jo perinteiseen tapaan Punatähdet ystävineen – luvassa on ennennäkemätön show ja uusia biisejäkin kuulemma on valmiina.

Illan juontaa monessa mukana oleva toimittaja Reetta Räty.

Poliittisten laulujen iltaa lähdettiin tälle vuodelle uudistamaan muutenkin isolla kädellä. Paikaksi valittiin legendaarinen Punainen Kukko eli PK.

”Kävimme keväällä tutustumassa paikkoihin ja olimme todella tyytyväisiä näkemäämme. Tilojen puolesta on kaikki loistavasti ja voimme tarjota nyt entistäkin miellyttävämmän ympäristön sekä vieraille että artisteille”, kertoo Manifeston partneri Jonna Varhama.

”On mahtavaa, että Poliittisten laulujen illasta on tullut jo instituutio SuomiAreenalla”, sanoo Manifesto Politicsin johtaja Ilari Marzano. ”Pyrimme joka vuosi uudistumaan ja keksimään jotain uutta – odotan innolla uusien tilojen vihkimistä lauluiltakäyttöön. Lisäksi vanhana Nylon Beat -fanina Erinin keikka säväyttää erityisesti.”

Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin (K18). Paikalle kannattaa tulla ajoissa, sillä suosittuun tapahtumaan on perinteisesti ollut jonoa ulos asti.

Tarkempia tietoja löytyy tapahtuman Facebook-sivulta.

SuomiAreena on Suomen johtava yhteiskunnallisen keskustelun foorumi, jonka tuottavat yhteistyössä Mediahub ja Porin kaupunki. Kaikille avoin ja maksuton SuomiAreena järjestetään 15.–19.7.2019 Porissa. Lisätietoja: www.suomiareena.fi.

Kuva: Warner Music Live