fien

Lomallelähtöblogi – Uusi on ihmeellistä

Uusi voi olla ihmeellistä – uuden etsiminen ja kokeminen, keksinnöt ja teknologia, tapahtumat, uudenlaiset tavat tehdä ja ajatella. Olen hakeutunut uusien kokemusten äärelle koko elämäni. Tutkin lähiympäristöä ja toisaalta matkustan uusiin paikkoihin. Matkustaessa rakastan ennen kaikkea sitä tunnetta, jonka saan lentokentän lähtöaulaan saapuessani. Ajatukseni ovat matkustaneet pois jo edelläni.

Työssä käyvät viettävät lomiaan hyvin eri tavoin. Itselläni on tapana varata jokaisen loman lähtöpäiväksi aina heti loman ensimmäinen tai viimeistään seuraava päivä johonkin uuteen kohteeseen. Näin pääsen nopeasti ja iloisesti irti rutiineista ja akut lähtevät varautumaan saman tien. Kotona ollessa en osaa rentoutua, koska ympäristö on liian tuttu ja täynnä signaaleja kotitöistä.

Lomakohteessa – oli se sitten kiertely jossakin maassa tai useammassa, kaupunki tai yhdistetty kaupunki-merenrantakohde – olen liikkeellä yleensä koko ajan. On nautinnollista tutkia uusia paikkoja, saada erilaisia kokemuksia ja jutella satunnaisesti tavattujen ihmisten kanssa. Keskustelut voivat olla erittäin antoisia hetkiä. Jos matkakohde antaa myöten, on rentouttavaa pitää uintipäiviä rannalla. Silloin voi uida, pelata pallopelejä tai vain katsella ympärillään avautuvia kauniita maisemia.

Kun on aamulla lähtenyt hotellista liikenteeseen ja sinne illalla/yöllä palannut, päiväkin tuntuu pidemmältä ja rikkaammalta, kun se on täyttynyt kokemuksista ja elämyksistä. Siksikin lomat aina uusissa maisemissa ovat hienoja, koska niissä vietetty aika tuntuu pidemmältä kuin se todellisuudessa on. Kotioloissahan aika usein valuu arkitouhuissa huomaamatta sormien välistä.

Siksi kotonakin on hyvä välillä irtautua ja lähteä vaikka patikoimaan ilman päämäärää metsään tai vaikkapa meren rannalle. Poikani kanssa teemme tämän tästä niin, että lähdemme tutkimaan jotakin metsää, jossa emme ole ennen olleet tai kiipeämme ylös kallioille ihmettelemään, mihin olemmekaan joutuneet. Aina avautuu uusia maisemia. Tai hyppäämme pyörän selkään ja hakeudumme uusille kulmille. Pyörä on mainio kulkuväline myös reissussa.

Loppuun muutama vinkkaus kohteista, jotka ovat mielestäni käymisen arvoisia:

    • Etelä-Afrikka – Monipuolinen, paljon nähtävää ja koettavaa, mielenkiintoista luontoa, myös historiaa
    • Italia – Yksi maailman kauneimmista maista; kauneus ulottuu maisemien, historiallisten rakennusten ja arkkitehtuurin lisäksi vaatteisiin ja ihmisiin – italialaisten estetiikan taju hakee vertaistaan
    • Uusi-Seelanti – Perillepääsy pitkien lentojen jälkeen palkitaan: missään en ole nähnyt niin monipuolista luontoa; aavikoita, vuoria, tuliperäistä maastoa, sademetsää, jäätiköitä
    • Maailman metropolit – Suurkaupungeissa tapahtuu aina ja paljon uutta ja itse kaupungit muuttuvat jatkuvasti niin, että niissä on mukava käydä aina uudestaan ja uudestaan
    • Oikeastaan koko maailma, sillä maailma on täynnä uusia mielenkiintoisia paikkoja, joita ei voi listata

Ihmisillä on luonnollisesti erilaisia, subjektiivisia kokemuksia eri paikoista. Itselläni on lähes kaikista käydyistä paikoista voittopuolisesti positiivisia tai ihania muistoja ja jos jotain negatiivisia muistoja on, ne kuihtuvat mielessä aika nopeasti positiivisten varjossa ja unohtuvat. Ihmismieli on rakennettu niin.

Miten ikinä lomasi vietätkin, nauti siitä ja rentoudu. 

Koko Manifeston väki toivottaa ihanaa lomaa!

Kirjoittaja:

Taina Kaitala

Teknologiaviestintäkonsultti

+358 50 372 3406