fien

Esittelyssä Manifeston uusi viestintäharjoittelija Katariina Ketola

Olen Katariina Ketola, Manifeston uusi työharjoittelija. Opiskelen Haaga-Heliassa liiketaloutta ja suuntaudun markkinointiin ja viestintään. Tavoitteeni on valmistua ensi jouluun mennessä.

Minulla on paljon aiempaa työkokemusta myynti- ja asiakaspalvelualalta ja lisäksi ansioluetteloani värittävät monet muut toimialat, kuten esimerkiksi ravintola- sekä kasvatusala. Markkinointiviestintä ja sen useat eri osa-alueet ovat kiinnostaneet minua jo pitkään, sillä mahdollisuuksia on moneen! Viime kesänä sain idean tarjota sosiaalisen median osaamistani yrityksille opiskelijahinnoin, ja pääsinkin tekemään somekampanjoita eräälle uudelle yritykselle syksyn ajan. Kerrytin tästä rutkasti arvokasta käytännön kokemusta, jota pystyn varmasti hyödyntämään Manifestollakin.

Kun vuodenvaihteessa sain tiedon, että paikka Manifestolla olisi minun, olin helpottunut. Olin kuullut ystävältäni ja nykyiseltä kollegaltani paljon hyvää manifestolaisista ja Manifestosta työpaikkana, joten odotukset olivat korkeat. Jo haastattelussa minut vakuutti yleinen ilmapiiri, monipuoliselta kuulostava harjoitteluohjelma, rento meininki ja tietenkin toimistomme aivan upeat maisemat Helsingin kattojen ylle.

Nyt on kolmas harjoitteluviikko meneillään, ja olen toistaiseksi ollut todella tyytyväinen harjoittelupaikkaani täällä – enkä usko mielipiteeni muuttuvan ainakaan huonompaan suuntaan. Työkaverit ovat ottaneet minut avosylin vastaan, ja tuntuu kuin olisin ollut täällä jo paljon kauemmin! Kollegana kuvailisin itseäni kunnianhimoiseksi tiimipelaajaksi, joka ei pelkää tarttua uusiin haasteisiin. Sosiaalinen media on tällä hetkellä vahvuuteni, mutta tahtoisin laajentaa osaamistani. Manifestolla pääsen takuulla tutustumaan markkinointiviestintään laajasti!

Ihmisenä olen varsin aktiivinen ja spontaani. Harvassa ovat ne hetket, jolloin minut löytää sohvan pohjalta tylsistyneenä. Vapaa-aikaani (sekä rahojani) kuluttaa Jokelassa asusteleva hevoseni Unski, jonka kanssa treenaan ja kilpailen mahdollisuuksien mukaan. Hevostytöillä on tunnetusti rautaiset hermot, periksiantamaton asenne ja kyky ottaa vastuuta – niin myös allekirjoittaneella. Näistä uskon olevan apua viestinnän alalla ja odotan innolla mitä kaikkea kiinnostavaa pääsen kevään aikana tekemään ja oppimaan!

Lisätietoja:

Harri Kammonen

Partneri, toimitusjohtaja

+358 40 500 1120