Pääministerin rooli politiikassa on viime vuosina korostunut. Niinpä vuoden 2011 eduskuntavaaleissa lanseerattiin käsite pääministerivaalit ja puolueet nimesivät omat pääministeriehdokkaansa. On aika päivittää tuota termiä. Sunnuntaina 14. päivä suomalaiset marssivat vaaliuurnille valitsemaan ensimmäistä hallitustunnustelijaa.
Vaalien alla on hyvä muistaa, että vaikka Suomessa puhutaan paljon päätöksenteon avoimuudesta, todellisuudessa suomalaisen politiikan sisällöstä päätetään hallitusohjelmassa, joka laaditaan Säätytalon kabineteissa suljettujen ovien takana. Ja tietysti tuhansien kilometrien päässä Brysselissä.
Perustuslain väittämistä huolimatta, valtiovaltaa Suomessa käyttävät Euroopan parlamentti, ja maamme hallitus, ei perustuslain mainostama eduskunta. EU-parlamentista tulee eri arvioiden mukaan 70-80 prosenttia lainsäädännöstä. Hallituksemme taas tulisi perustuslain mukaan nauttia eduskunnan luottamusta, mutta kuten Juha Sipilä osoitti, todellisuudessa eduskunnan tulee nauttia hallituksen luottamusta. Sipilähän erotti itse hallituksensa, kun hän kyllästyi eduskunnan kiukutteluun sote-uudistuksessa. Eduskunnasta ei ollut Sipilän hallituksen erottajaksi.
Yllä kuvatulle reaalipolitiikan oppitunnille on syynsä. On nimittäin täysin mahdollista, että tällä kertaa kansan äänestämä hallitustunnustelija joudutaan vaihtamaan.
Jyrki Kataisen nyttemmin lähes surullisen kuuluisaksi tullut six-pack hallitus oli pitkälti suomalaisen vaalitavan tuotos. Vaalien voittajana Katainen oli itse oikeutettu aloittamaan hallitustunnustelut. Viikot kuluivat eikä hallitusta näyttänyt syntyvän, jonka jälkeen muutama demarivaikuttaja ryhtyi julkisesti pohtimaan, pitäisikö tunnustelijaa vaihtaa. Se mobilisoi Kataisen. Hän kokosi hallituskoalition, jolla ei ollut mitään ideologista koheesiota. Jälki oli sen mukainen.
Jos Antti Rinne torjuntavoittaa vaalit (eli hänen puolueensa on suurista puolueista vähiten epäsuosittu) ja samalla perussuomalaiset ottavat merkittävän vaalivoiton, mikä näyttää ilmeiseltä, meillä voi olla hallituksenmuodostamiskriisi käsissä.
Mikäli Rinne jättää perussuomalaiset pois hallituskuvioista, syntyy tilanne, jossa häviäjät muodostavat hallitusta. Vihreille ennustetaan toki jonkinlaista menestystä, mutta sen paremmin kokoomus kuin keskustakaan tuskin tulevat näistä vaaleista ulos voittajina. Jompaakumpaa kuitenkin tarvitaan enemmistöhallitukseen. Antti Rinne voi haaveilla SDP:n vihreiden ja vasemmistoliiton muodostamasta vasemmistohallituksesta johon ehkä RKP:kin mahtuisi, mutta ilman melko suurta ihmettä tuo koalitio ei saa tarvittavaa yli sadan kansanedustajan pottia.
Jotkut politiikan tutkijat ovat vihjailleet vähemmistöhallituksen mahdollisuudesta. On kuitenkin todettava, että se mikä on mahdollista tutkijan kammiossa, ei ole todennäköistä päivänpolitiikassa. Naapurillamme Ruotsilla on perinteitä vähemmistöhallituksista, mutta poliittinen kulttuuri on siellä kovin erilainen. Ruotsissa tie valtaan oikeutetaan ideologialla, meidän mallissamme periaatteistaan kiinni pitäviä kutsutaan yhteistyökyvyttömiksi ja vastuun pakoilijoiksi, kuten kävi perussuomalaisille, kun he kieltäytyivät hallitusvastuusta vuonna 2011.
Jos Antti Rinteelle tulee ongelmia hallituksen muodostamisessa, hallitustunnustelijan sivuuttaminen ja oikeistokoalition rakentaminen kokoomuksen, perussuomalaisten ja keskustan ympärille ei olisi täysin mahdoton ajatus. Lähihistoria kertoo, että hallituksen sisäisen työskentelyn kannalta tiukka koalitio on toimivampi kuin laaja, vaikka tulokset nyt loppuvalla hallituskaudella jäivätkin vähäisiksi. Toki niin keskusta kuin kokoomus voivat olla valmiita lähtemään neljänneksi pyöräksi SDP-vihreät-vasemmistoliitto -hallitukseenkin.
Mitä sitten voimme sanoa varmuudella näistä vaaleista. Ainakin tämän: hallitukseen menevät vaalien voittajat tai häviäjät, joko erikseen tai yhdessä.
Ja sitten äänestämään!